Lumivaaran sankarihauta oli korkealla mäellä, ylevällä paikalla aivan kirkon vieressä. Sitä rakastettiin ja vaalittiin koko pitäjän voimalla. Siinä ei ollut vielä patsasta eikä yhtenäistä muistomerkkiä, mutta varmasti olisi hankittu, jos olisimme saaneet asua siellä ja ra rakentaa sitä kaunista Laatokan rantapitäjää. Jokaisella haudalla oli vain koruton valkea risti. Kun kuljimme niiden ristirivien välissä, niin useimmat nimet olivat tuttuja lapsuudesta asti ja usein oli kyseessä perheen ainoa poika tai ainoa lapsi. Jokaisen ristin eteen ilmestyi usein tuoreita kukkia, lähiomaisten hellin käsin itse kasvattamia. Ja usein toi kylän opettaja oppilaansa haudalle ja selitti sen merkityksen ja arvon. Keväisin kokoonnuimme talkoisiin laittamaan hautoja kesäkuntoon. Monella oli sisällä kasvatettuja koivunoksia ristin eteen, sillä eihän kukkakauppoja ollut. Sitten istutimme kesäksi kukkia ja koetimme saada kauniiksi ja yhtenäiseksi poikiemme lepopaikan. Kaikki olivat samanarvoisia, saman uhrin antaneita. Se oli nuorten, terveiden miesten hauta.
Joulun edellä lapioimme lumen pois ja koristimme kokohauta-alueen tuoreilla kuusenoksilla. Sitten tuotiin yksi suuri yhteinen joulukuusi ja joka ristin eteen pieni kuusi. Jouluaamuna kello 6 sytytettiin kynttilät suureen kuuseen ja joka haudalle yksi kynttilä. Se oli kaunis näky jouluaamun hämärässä. Omaiset ja kaikki läsnä olijat virittivät herkistynein mielin jouluvirren. Pastori luki joulurukouksen ja puhui Ikuisesta joulurauhasta. Sitten vielä laulettiin yhdessä Iki-ihana joululaulu ”Kautta tyynen vienon yön, päältä kirkkaan tähtivyön enkel, ääni helähtää, suuret, pienet herättää”. Se ikään kuin yhdisti meidät nurmen alla nukkujiin. Sitten siirryttiin kirkkoon jouluaamun Jumalanpalvelukseen ja meillä oli tunne kuin nuo sankaripoikamme olisivat olleet mukanamme. Pois lähtiessä kävimme vielä kohentamassa kynttilöitä ja hyvästelemässä vainajiamme.
Kun talvisota alkoi marraskuun lopulla 1939, niin joulukuun alussa tuli käsky, että Lumivaaraankin piti varata paikka sankarihautoja varten. Olimme pienoinen joukko eri järjestöjen edustajia sitä valitsemassa. Tuntui sanomattoman ahdistavalta etsiä hautapaikkaa pitäjämme parhaille miehille, pojillemme, ja useille parhaille ystävillemme, jotka olivat rintamilla isänmaallista velvollisuuttaan suorittamassa. Ilman muuta katsoimme. että sen tulisi olla mahdollisimman kiinteässä yhteydessä kirkkoomme. Kun kirkkomme oli kallioisella mäellä, ei ollut paljoakaan valitsemisen varaa. Kuitenkin Sopivin Paikka löytyi aivan kirkon lähituntumassa, jonka valitsimme, ja jolle haettiin asianomainen valivistus
Lumivaaran 157 sankarivainajasta 99 tuli sitten aikanaan tähän haudatuksi taikka kentälle jääneenä siunatuksi. Siellä he nyt lepäävät rautaisen rajan takana. Ei vätsinne nyt pääse omaiset eikä ystävät kevätkukkia istuttamaan, eikä joulukynttilöitä sytyttämään. Vain muuttolintujen mukana lähettävät heille tervehdykset.
E.K