7.7.2005 TULEE 70 -VUOTTA LUMIVAARAN KIRKON VIHKIMISESTÄ

Lumivaaran kirkko sijaitsi Juho Ahokkaalta ostetulla, Rokkapata-nimisellä kalliolla ja oli tyypillisiä Launiksen kirkkoja, miltei samanlainen kuin Saaren kirkko. Se oli tyypiltään pitkäkirkko, jonka länsipäädyssä oli solakka 8-kulmainen, huippuun päättyvä torni. Carolus Lindbergin maininta. teoksessaan "Suomen kirkot" Saaren kirkosta sopii Lumivaaran kirkkoonkin: »Porraspäätyineen, tukipylväineen, komerokoristeineen kirkko liittyy vanhemman tiiliarkkitehtuurin kehitelmiin. 

Alttaritaulun, joka esittää Kristuksen kirkastumista, olivat maalanneet Ilmari ja Seppo Launis. Kirkon juhlallisen vihkimisen suoritti Viipurin hiippakunnan piispa, Yrjö Loimaranta, lukuisan pappis joukon avustamana 7. 7. 1935.

Tänä kesänä tulee kirkon vihkimisestä kuluneeksi 70 -vuotta. Ei täyty enää kirkonmäki seurakuntalaisista niin kuin 70-vuotta sitten, eikä kirkonkellot kutsu seurakuntalaisia Herran sanan ääreen.

60 -vuotta Lumivaarasta lähdöstä tilaisuudessa oli mukana henkilöitä, jotka olivat olleet mukana kirkon vihkimistilaisuudessa. Heistä eräs jopa muisti paikan, missä oli silloin seisonut. Olen myös tavannut henkilön, joka kertoi ensimmäisistä sankarihautajaisista Lumivaaran kirkossa. Hän oli itse silloin nuorena tyttönä laulamassa Huhtervun koulun kuorossa.

Jos jollakin teistä lukijat on omakohtaisia muistoja Lumivaaran kirkon vihkimisestä tai muusta tilaisuuksista ottaisin mielelläni muistitietoja vastaan.

Lähde:

Lumivaara Kotiseudun kuvia ja maisemia.

Lumi – Säätiö

Muistitiedot:

Kari Rapo, Punarinnankatu 23, 65320 Vaasa. Puh: 06 - 3168572 (iltaisin)

KUULUMISIA LUMIVAARAN KIRKONMÄELTÄ ENNEN JA NYT

NÄIN NOSTETTIIN KIRKONKELLOT TORNIIN

”Sitten pit saaha kellot, siinä kun ei ollut niitä vehkeitä. Ei ollut vehkeitä, millä niitä hommata. Sitten se jäi, ko se itse mestari käi aina vaan, se kontrollimestari siellä oli vakituiseen ja silloin oli vanha mies, mikä oli siellä ihan hanttimiehein pomo. Se ei kajonnut meiän hommiin kerta kaikkiaan yhtään. Me saatiin tehä ite, miten myö vaan haluttiin ja parhaimmaksi näemme. Sen kontrollimestarin kanssa keskusteltiin niistä. Mie koitin soitella sille, että saisin jostakin taljan, millä käytäisiin sitä oikein yrittämään sinne ja mie ympärsiin, missä arvelin olevan Lahdenpohjan ja Lumivaaran, ko mie tiesin, että siellä on, mutta se oli semmoista, ko jäät eivät ennä kannattaneet hevosta ja sinne ei päässyt sen takkee sitä hakemaan. Mie tulin aamusin sinne työmaalle ja mie sanoin, etten mie saat mistään sitä taljaa. Sitten siinä oli hänellä sellinen vinssi, mutta ko ei olt voimakonetta, niin se sano, että tälläsilää nostettiin siellä Saaren kirkonkellot  ylös, mutta siellä oli voimakone, mikä pyöritti sitä vehettä. Sillä mestarilla ei ollut sitä. Meillä olisi ollut kyllä kotona semmoinen moottori, mikä olisi jaksanut ihan reilusti, mutta en mie puhunt mittään. Se on niin suuren työn ala ja huonot tiet, en mie sitä ruppii yrittämäänkää. Sitten myö käytiin tutkimaan , että millä viisii siihen saatais kammet, miehet kiertää sitten sitä rullaa, minkä verran se vaijeri kiertää. Ja niin myö saatiin. Molemmin puolin ne laitteet. Sitten laitettiin ylös taas vaalu, ko ennen kaivoloista nostettiin vettä, siitä ko kaivoo kaivettii, samanlainen värkki me torniinki laitettiin sitten. Siinä oli aika leveä ja oli tappii monellekin miehelle. Vaaluun pantiin paksu köysi, mutta vaijeri oli toiseksi mikä oli se konevärkki olevinaan sen vaalun ympärseen ja myö saatiin. Laiteltiin ne parrut, minkä päälle se laiteltiin, ko se saatiin sinne ylös ja parru oli valmiina, mihin ruuvattiin ne kellot kiinni molenmat. Sitten se oli meillä siinä kunnossa, jotta nyt aamulla sitten yritetään, lähteekö se nyt nousemaan. Sitten se urakoitsija oli sanonut sille kontrollimestarille ko hää käi seillä,  ko myö laitettii niitä värkkilöitä siihen, sitten se oli sille vakuutellu, että nyt sie valvo nyt tätä hommaa, ettei säre niitä  kelloloita, jos ne putuaa siellä mennessä. Se oli epävarma itsekin se mestari, että miten se nyt onnistuu. Myö ko mäntiin sinne sit ja nyt ko ruvetaan aamusilla, sieltä tullookin poika sanomaan, ei se kontrollimestari tulekaan tänä päivänä töihin, se on sairas vähä. Tiiettiinhän myö, mistä se sairaus johtuu. Se ei uskaltant  tulla sinne sen takkee, että jos sattuu vahinko, sitten häntä syytetään se ko hää ei pitänt huolta. Mitäs, eihän meillä ollut mittään. Me tehtiin tyätä niinkuin meille kuului. Järkinään ko meillä oli se valmiina, kierrettiin vähä ja koitettiin, että lähteeks' se yhtään nousemaan niillä vehkeillä maasta irti. Hyvästhä tämä nouskin. Nostettii vähän ylemmäksi, jotta pittää koitella, ko siinä oli topparit, että pittääkö ne topparit. Sit'myö ollaan varmat, jos ne topparit pitää, ettei ne lähe tulemaan alas. Jos joku remontti tulloo, niin se jääpi siihe kohtaan, missä se sattuu olemaan. Myö nostettiin sitä jonkun verran, metrin toista siihen, ja sitte lasettiin äkkiä, että se tuli että jämpsähti siihen niihin topparloihin, se toppari piti. Sitten myö oltiin jo huoletta. Nyt se läht. Siinä ei ole enää mitään eppäilemistä.  Kierrettiin ja se läksi.

Myö jaksettiin se hyväst 'kiertää. Ja toppari piti. Silloin lähettiin kiertemään sitä. Sehän läksi mänemään ihan solkonaan. Ei siinä olt mitään vaikeuksia ennää. Sitten ko päästiin sinne puoliväliin, sit ruvettiin jo kellosta vetämään, ko niitä apumiehiä oli siinä kyllä. Hanttimiehet rupesivat vetämään kellosta. Se pompotti siinä jo, ko siinä oli kunnan ja seurakunnan yhteinen taIo. Siinä oli justiin valtuuston kokous. Siletä lähtivät miehet pihalle katsomaan, jotta nyt ko jo soittaat keloloita, joks'se jo oli, soitettiin sieltä kylältä ,joks'ne kellot on ylläällä, ko kuuluu jo soitto. Myö sanottiin ettei vielä, mut just nousoot. Pojat jo soitteloot niitä. Näin tämäkin pulma taas saatiin, ko myö saatiin se ensimmäinen. Johan se ko myö sellaisen suuren aloitimme, sittenhän se jo meni. Sitten ne valtuuston miehet tulivat ko se oli siellä ylläällä,

"uskalsittepa tehä suuremman ensin", no sittenpähän se olis varmepi, jos myö tää suurempi kello ensin saahaan, pienhän sitten saahan. Suuremmastha se pittää aloittaa. Niin käi kaikki hyvin, ei ollut mitään vaikeuksia.”

Tarinan on kertonut Tuomas Tirri, maanviljelijä, kirvesmies s. 1893 Jaakkiman pitäjän Kesvalahden kylästä.

Lähde: Helsingin yliopiston Suomen kirkkohistorian laitos. Kirkollisen kansanperinteen yleiskysely. Haastattelu vuosi1979.

(Kirjattu kerronnan muodossa.)

Vaasassa 15.2.2005. Raija ja Kari Rapo

KUVIA KIRKON RAKENTAMISESTA

Lumivaaran kirkon rakennusvaihe 1934. Kirjasta Lumivaara kuvina

Kirkon vihkiminen 7.7.1935. Seppo Rapon arkisto

 Omistaja Kari Rapo

Paluu vaakuna-sivulle

Paluu päävalikkoon