60-VUOTTA LUMIVAARASTA LÄHDÖSTÄ

 MUISTOTILAISUUS LUMIVAARASSA 12.6.2004

 

                                                                                         

LUMIVAARALAISTEN VIA DOLOROSA 12.6.2004 LUMIVAARASSA

 

Kesäkuun 12 päivänä kokoontuivat lumivaaralaiset jälleen omaan kotikirkkoonsa Lumivaarassa. Ennakkotiedoista  ja –sopimuksista poiketen oli paikalliset viranomaiset lyhentäneet tilaisuuden aikaa viidestä tunnista kahteen tuntiin Venäjän itsenäisyyspäivän vuoksi, joten ohjelman muutokset ja tiivistäminen oli pakon sanelema juttu, miliisijoukkojen ”vartioidessa” kirkon ulkopuolella.

 

Perinteisesti tilaisuus aloitettiin ehtoollisjumalanpalveluksella, missä avustavana pastorina toimi lumivaaralaisjuurinen Pirkko Huumonen os. Siira, säestäjänä toimi Elna Muhonen os. Kirmanen, esilaulajana toimi hänen veljensä Eero. Lukukappaleiden lukijana oli Anneli Oksala os. Julku ja saarnan toimitti emerituspiispa Matti Sihvonen.

Karjalaisen rukouksen sävelin Elna Muhosen esittämänä aloitettiin jumalanpalvelus ja Pirkko Huumonen lausui ensisanat muistuttaen mieliimme miksi olimme kokoontuneet yhteen.

 

TUULI PUHALTAA …

Emerituspiispa Matti Sihvosen saarna lyhennettynäkin oli kaikkia koskettava. Tässä muutamia kohtia saarnasta. ” Tämän kirkon rakentajat tiesivät, ettei pelastusta ole saatavissa mistään muualta kuin Jeesukselta Kristukselta. Sen tähden he halusivat kaikkien näkyville Kristuksen alttaritauluna. Pääoven yläpuolella he antoivat kirjoittaa tekstin ” Sinun tykönäsi on elämän lähde”. Elämän lähdettä ei ole muualla kuin Kristuksen lähellä.

Tässä joukossa on monia teitä, jotka tulitte Lumivaaran kirkkoon pieninä lapsina. Ehkä on niitäkin, jotka on konfirmoitu tässä pyhäkössä tai vihitty avioliittoon tämän alttarin äärellä. Muistot noista kirkkomatkoista ovat aarteita sydämessänne. Ne ovat kantaneet teitä elämänne matkalla. Moni teistä nuoremmista on kokenut lämpimän virran tulvivan sydämeenne, kun ajattelette, että tämä on ollut vanhempienne, isoäitinne tai isoisänne kirkko. Rakkaus heihin herkistää mielen näiden seinien sisällä.

Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Emme tunne Jumalan teitä. Emme ymmärrä, miksi niiden , jotka rakensivat tämän kirkon, piti paeta pois ja jättää kirkkonsa raunioitumaan. Monesti mielemme kapinoi. Miksi emme saa asua seudulla, jonne kerran isämme ja äitimme rakensivat kodin. Uskomme kuitenkin, että kaiken tapahtumisen takana on Jumala, joka johtaa maailman kansoja ja niiden kohtaloita. Hän voi muuttaa senkin, mikä nyt näyttää muuttumattomalta. Suurinta ja parhainta on, että saamme uskoa Jumalan rakkauteen meitä syntisiä kohtaan. Hän ei hylkää ketään, joka häneen uskoo. Se on varmaa.”

 

SEPPELTEN LASKUT

Jo perjantaina laskettiin seppeleet ortodoksisella ja evankelisluterilaisilla hautausmailla Lumi - Säätiön , Lumivaara Seuran ja Etelä –Suomen Lumivaaralaisten puolesta. Lauantaina  em. seurojen toimesta seppeleet laskettiin sankarivainajien muistomerkille heti jumalanpalveluksen loputtua.

 

MUISTOTILAISUUS

Tilaisuus aloitettiin Elna Muhosen esittämällä ”Evakon laululla”, joka kaikui tunteita herkistävänä kirkon holvikaarissa. Puheen piti Lumivaaran ”oma poika” Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen. Hänen äitinsä oli Ihalan Jääskeläisiä.

Viimehetkellä tapahtuneiden muutosten vuoksi joutui Markku Laukkanenkin uusimaan koko puheensa, tässä katkelmia puheesta.

”Minusta tuntuu, että meillä kaikilla on tänään hyvin voimakkaita tunteita mielissä.

Puhutaan paljon niistä juurista Ja nyt jos koskaan me totta toden teolla olemme juurillamme, olemme niitä juuria etsineet ja täältä olemme  nyt ne löytäneet täältä Lumivaaran juhlaan matkustamalla. Jokaisen ihmisen on tärkeää tietää, mistä on tullut ja mihin kuuluu, ja että kuulumme tänne. Se on varmasti tämän karjalaisen juhlan tärkeimpiä anteja.

Tänä päivän ajatukset ovat myöskin varmasti siinä mielessä karjalaisuudessa, että me  ymmärrämme, että se karjalaisuus on myös ajaton. Ja myös sen, että se ei ole paikan asia vaan se karjalaisuus on meidän mielissämme ja sydämissämme olemme sitten missä tahansa. Karjalaisuudessa on viime kädessä kysymys kuitenkin  moni satavuotisesta, tuhatvuotisesta kulttuurista. 60 vuosikymmentä, kun  lähdettiin pakolla täältä evakkoon on pitkä aika, mutta silti siinä pitkässä karjalaisuuden kaaressa se on tavattoman lyhyt. Ja sanonpa tässä, että uskon jonain päivänä tuon ristin olevan takaisin tuolla tornissa. Siellä, minne se kuuluu.

Hyvät ystävät, tärkeä asia on karjalaisuudessa viestin vieminen sukupolvelta toiselle. Kirkollisissa ilmoituksissa oli eräs kuulutus, siinä karjalaiset olivat löytäneet toisensa ja varmasti niitä kirkollisia ilmoituksia haluttaisiin täällä kuulla toistekin ja kokea joku päivä vaikka kaste. Se olisi sitä parhainta karjalaisuuden siirtämistä sukupolvelta toiselle,  sitä, että karjalaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle isovanhemmilta lapsille ja lapsenlapsille ja jokainen meistä kokisi tavalla tai toisella sen yhteenkuuluvuuden tunteen, mitä karjalaisuus on.

Näillä sanoilla lämmin kiitos tästä juhlasta Lumivaara Seuralle ja kaikkea hyvää teille karjalaisuuden ja lumivaaralaisuuden hyväksi ja koitetaan toimia siten, että karjalaisuus pysyy, vahvistuu sydämissämme ja antaa myönteisen kuvan, että tuo risti jonain päivän palautetaan sille kuuluvalle paikalle.”

 

Tilaisuus päätettiin yhteislauluna laulettuun ”Karjalaisten lauluun”, jonka sävelet jäivät kiirimään kirkkoon, kun jo oli kiirehdittävä pois sieltä, sillä annettu aika oli loppunut.

 

KIRKKOKAHVIT

Lämmittävät kirkkokahvit nautittiin koulun mäellä, jossa miliisijoukot ”suojelivat” kahvinjuojia.

Huomiota herättävää oli nuorten osuus matkalla olijoista, heitä oli 1/3 osa noin 300:sta tilaisuudessa mukana olleista, joiden iän keskiarvo oli 56 vuotta. Vanhin mukana olleista, joista tiedämme, oli 89-vuotias Maria Teräväinen ja nuorin oli 6 -vuotias Valtteri Rapo.

 

ILTATILAISUUS

Lumivaaralaisille oli järjestetty mahdollisuus kokoontua Jaakkiman kristillisellä opistolla lauantai-iltana  turinoimaan, mutta siellä pidettiin yhteislaulujen lomassa ne ohjelmanumerot, jotka jäivät päivällä pitämättä. Juontamisesta vastasi Risto Sihvonen niin kirkon kuin opistonkin tilaisuudessa.

Jenny Mäki – Hallila os. Kuismin esitti runosikermän, Aino Uusimäki os. Suokas muisteli rippikouluaikaansa 60 vuoden takaa sekä kirkkomatkojaan. Hän myös palautti mieliin evakkomatkaansa Alavieskaan lehmien kanssa ja sitä, kuinka ne iltaisin yhteislaitumella ammuivat ikävissään kotinavetoita.

Matti Valtonen esitti runon ”Meille jäi vain nimi sankarin” ja Lumivaara Seuran varapuheenjohtaja Eino S. Leinonen esitti kiitoksensa mukana olijoille.

Emerituspiispa Matti Sihvonen muisteli loppusanoissaan mm. isoisäänsä, joka toimi Sortavalan maalaiskunnassa kyläseppänä. Vertauksellisesti hän puhui siitä kuinka meitä kaikkia taotaan, jotain kohtaa lyödään uudestaan yrittäen tehdä meistä parempaa, sillä hyvän sepän käsissä ei heitetä romunurkkaan vaan tehdään jotain uutta.

Iltaohjelma loppui ”Maamme” - lauluun, jonka jälkeen siirryttiin Lumi –Säätiön Yhteismetsän tililtä (rahaston) tarjoamille kahveille.

 

SUMMA SUMMARUM

Lumivaarasta 60-vuotis lähdön muistotilaisuus vietettiin Lumivaaran kauniissa vaaramaisemissa. Ei kirkon kylmyys, ”kirkkomatka” kirkolle eikä miliisijoukot voineet tukahduttaa lämpöä ja sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, mikä lumivaaralaisilla ja heidän jälkeläisillään oli tuossa tilaisuudessa. Voimakkaat muistot ja kokemukset jäivät sydämiimme.

 

”Tervajärven tyttö ja Kumolan miniä”

(Raija Rapo os. Flinkman)

 

Katso tilaisuuden kuvia

Lue järjestelyjen taustajuttu

 

Katso suunniteltu Jumalanpalveluksen ohjelma

Katso suunniteltu muistojuhlan ohjelma

    

Paluu valikko-sivulle

Paluu vaakunasivulle