Lahdenpohjan kauppalasta luoteeseen 20 km päässä sijaitsi Iijärven kylä. Se rajoittui viiteen pitäjään: Lumivaaraan, Kurkijokeen, Parikkalaan, Saareen ja Uukuniemeen, kylä sai 1900‑luvun alussa kansakoulun. Siellä toimi Osuuskassa, Osuuskauppa ja meijeri. Noin penikulman pituinen kalainen Iijärvi antoi maisemille kauneutta. Iijärven kylä oli siitä erikoinen, että sieltä oli kaksi kansanedustajaa, joista ensimmäinen oli liikemies Mikko Leinonen, joka edusti silloista maalaisliittoa vuosikymmenen. Hänen jälkeensä hoiteli eräitä vuosia edustajan tehtäviä kylän kansakoulunopettaja Jaakko Loppi. Tunnettuja kunnallismiehiä olivat Olli Leinonen (vanhempi) joka oli kunnallisissa ja seurakunnallisissa pyrkimyksissä aina mukana.  Hän oli aikanaan kylän tunnustettu johtaja ja tarmokas asioiden ajaja. Muista kylän kunnallismiehistä mainittakoon Pekka Väisänen, Abram Savolainen, Juho Huolman ja Olli Leinonen nuorempi, olivat 1930‑luvun nimekkäimpiä iijärveläisiä kunnallismiehiä.

ASEMAN ALUE

Jaakkiman aseman alueen ympäristön muodostivat Sorolan, Kureenrannan ja Kokonniemen kyliin kuuluvista salopalstoista. Piitsamon kankaaksi kutsutulle alueelle muodostui huomattavampi asutus vasta Karjalan radan valmistuttua vuonna 1893. Vuonna 1911 valmistui Jaakkiman asemalta 4 km pitkä haararata Lahdenpohjan satamaan. V. 1915 perustettiin Jaakkiman asemalle kansakoulu.

Nuorisoseureatyö oli voimakasta aseman seudulla. Jaakkiman nuo nuorisoseuran alaosasto perustettiin v. 1916. Osastoa johti pitkän ajanjakson opettaja Heikki Haakana. Osastolla oli pariin otteeseen kuorokin. Jaakkiman rautatieasema oli erittäin komea ravintoloineen. Vastapäätä asemaa vaikutti pitkän ajanjakson kauppias Jaakko Paganus ja hänen toimelias ja vieraanvarainen emäntänsä Anna. J. V. Taskinen tunnettiin innokkaana nuorisoseuramiehenä ystävällisenä rautatievirkamiehenä ja sittemmin innokkaana liikemiehenä. Uudenkylän koulun taloudenhoitajana, erilaisten rakennusten suunnittelijana ja työnvalvojana tunnettiin ratamestari Emil Nero koko pitäjässä. Eturivin kunnallismiehinä tunnettiin Taavetti Tuomainen, Kalle ja Matti Sihvonen sekä myöhemmin vaikuttaneilta Oskari Kangasperko ja Antti Sinkkonen.

KOKONNIEMI

Parin kilometrin päässä Lahdenpohjan kauppalasta Sieklahden vasemmalla puolella sijaitsi kaunis pieni Kokonniemen kylä, Nimensä mukaisesti kylä oli vesien ympäröimää, itäpuolella oli Mustalahti, pohjoisessa Mummolampi. Niemen kärjen muodosti Hiekkasalmen jatkona tunnettu Linnankanta, ehkä aikoinaan tärkeä puolustusasema.

Maanviljelys oli kylässä vaurasta. Suurimmat talot Suoninen ja Simpura. Kalastus muodosti monessa talossa huomattavan lisäansion. Suurimmat nuottakunnat olivat Kotirannan ja Suonisen veljeksillä. 1910 luvulla toimi aikansa höyrysaha Toikin niemessä.

Muut kylän harrastukset keskittyivät kauppalan läheisyydestä johtuen luonnollisesti sinne. Urheilu eri muodoissaan oli »Pienenkylän» poikien harrasteena kotinurkillakin. Kyläkuntien välisissä kisoissa olivat kylän pojat vahvasti edustettuna ja se olikin 1930‑luvulla pitäjän voimakkaimpia kyliä varsinkin sk. urheilussa. Kantajoukon muodostivat Simpuran veljekset Simo ja Jussi, Suonisen veljekset Emil, Antti, Matti ja Veikko, Perkkalan pojat Eero ja Toivo sekä Viljo Sihvonen.

Kokonniemeen puuhattiin sota aikana myöskin koulua, mutta vallinneissa olosuhteissa hanke jäi alkuasteelleen. Kylän kanta-asukkaista olivat tunnetuimpia kunnallisissa ja seurakunnallisissa asioissa Toikin vanhat veljekset ja Juho Simpura sekä myöhemmin kylään muuttanut Jaakko Sihvonen. Ammattimiehistä tunnettiin aikoinaan pitäjän parhaana räätälinä Juho Sinkkonen ja myöhemmin Simo ja Artturi Orpana.

KORTELA

Kylä sijaitsi 15 km Lahdenpohjasta Sortavalan tien suunnassa. Kylän helmi oli kaunis Kortelan järvi saarineen ja lahtineen. Kortela sai pitäjän toisena kylänä kansakouluin v. 1894. Siitä muodostuikin ajan saatossa kyläläisten, harrastusten keskus. Laulukuoro, raittiusseura, marttayhdistys, lainakirjasto poistivat sen aikaisen nuorison vapaa‑ajan ongelmat. Vanhempi väki oli vakavamielistä ja siksi kylässä pidettiin paljon hartaustilaisuuksia. Myöskin maamiesseuran toiminta oli vireätä. Kyläläisten arkisten aherrusten kohokohdiksi muodostuivat syksyisin emäntä‑ ja isäntäpäivät, raittiusjuhla, Marttojen joulujuhla sekä myyjäiset kevättalvella, perinteellinen äitienpäiväjuhla keväällä, joihin kyläläiset saapuivat aina suurella joukolla. Vuonna 1909 perustetulla raittiusseuralla oli oma pieni talokin.

Kylän tunnetuista ja pitkäaikaisista kunnallismiehistä mainittakoon Jaakko Kuokkanen, Simo Teräväinen, Tuomas Toro, lautamies Tuomas Kuismanen. Pitkäaikaisena pyhäkoulunyöritekijänä toimi Matti Kuismanen sekä kansakoulunopettaja Anna Könönen, joka antoi kyläkunnan harrastuksille koko elämänsä.

KURENRANTA

Kylä sijaitsi Lahdenpohjan kauppalan liepeellä ja siitä siirtyi huomattava osa aluesiirrossa kauppalaan. Kylä rajoittui kilometrejä Laatokkaan ja ns. Kapasen rannan hiekalla ollut uimaranta oli suosittu uimapaikka. Se tuli aikaisemmin tunnetuksi juhannusjuhlien pitopaikkana. Kylän nuorison harrastukset keskittyivät kauppalaan sen läheisyyden ansiosta. Kylän tunnettuja kunnallismiehiä olivat kylän suurimman talon omistaja Antti Kopsa, Matti Terävä, herrastuomari Simo Pipatti ja opettaja Juho Pelkonen.

LAHDENPOHJAN KYLÄ

Sieklahden pohjukassa ja sen ympäristössä sijaitsi aikoinaan kylä. josta vuonna 1882 muodostui Jaakkiman kauppa‑ eli kirkonkylä omine järjestyssääntöineen. Se oli ollut jo 1600‑luvulta lähtien tunnettu markkinapaikka ja joka 1924 julistautui kauppalaksi. Lahdenpohjan kylä supistui kuntauudistuksen johdosta melko pieneksi. Kun 1930‑luvulla valtio osti tohtori Winterin omistaman Rauhalan kartanon, jonka maille sijoittui Rannikkotykistörykmentti 3, tuli kylään uutta eloa. Komea kasarmirakennusryhmä kohosi kauniille männikkörinteelle ja ympäristöön tuli joukko nykyaikaisia asumuksia rykmentin henkilökunnalle.

Varsinaisia maanviljelystiloja oli kylässä vähän. Huomattavimmat niistä olivat nimismies Simo Palvolan omistama Lautamäen tila joka oli ollut Paganuksen suvun hallussa 300 vuotta. Aivan kauppalan rajalla omisti nykyinen taloustirehtööri Tommi Kilpiö vuodesta 1922 lähtien aikoinaan Paganuksen suvulle kuuluneen Tuomaalanmäen tilan, mikä historiatietojen mukaan on ollut v. 1636 kirkkoherra Simon Paganuksen pappilana. Kauppalan läheisyyden takia sulautuivat sekä RT2:n henkilökunnan että kylän asukkaiden harrastukset mainitun keskuksen rientoihin.

METSÄMIKLI

Pohjoispuolelta Uukuniemen pitäjää sivuava Metsämikli kuului pitäjämme suurimpiin kyliin. Sen pohjoisen osan muodosti Nivan aseman seutu. Rädyn notko ‑kylän keskeisin osa ‑ sijaitsi 3 km Nivan asemalta etelään. Rädynmyllynotkon asukkaat olivat muuttaneet Kuokkaniemeltä n. 150 vuotta sitten. Talon jakaantuessa ilmestyi notkoon uusia saman suvun taloja, joita nimitettiin Alapihaksi, Yläpihaksi, Pellon Rädyksi ja Aholaksi. Kosken ansiosta alkoi kyläkunnalle ilmestyä teollisuutta, jota edustivat lastuvillatehdas, sahalaitos ja nahkatehdas, jotka vuosikymmenien aikana muuttivat usein omistajaa. Myllynotkossa oli muutakin liiketoimintaa, mm. Jaakkiman Osuuskaupan myymälä sekä usein omistajaa vaihtanut yksityiskauppa, jonka viimeksi omisti kauppias Eero Räty. Myllylaitoksen suunnitelmat supistuivat toiseen evakkolähtöön. Metsämiklissä oli toinenkin mylly, Antti ym. Uimosten omistama, sijaiten Uimosen ryhmässä. Siesman järven lähellä toimi miesten kotiteollisuuskoulu. Metsämikli oli pitäjän vahvin hiihtokylä ennen talvisotaa, vahvimpina valtteina veljekset Eero ja Martti Uimonen, Arvi Lötjönen, Emil Huolman sekä naisista Martta Lötjönen. Uskonnollisia perinteitä pidettiin arvossa ja vaalittiin kodeissa ja kokouksissa. Kristillinen poikatyö, NKY:n toiminta sekä lähetystyö saivat lämmintä kannatusta. Kylässä toimi elinvoimainen Kisan alaosasto, sk:n kyläosasto sekä aikoinaan laulukuoro. Pitkän päivätyön tehneistä kunnallismiehistä jo viime vuosisadalta mainittakoon erityisesti Antero Veijalainen­, joka oli kyvyiltään huomattavasti aikalaisiaan edellä. Myöhemmin kirkonisäntänä ja monipuolisena kunnallis‑ ja osuustoimintamiehenä esiintyi vuosikymmenien ajan Matti Lappalainen.

MERIÄ

Jaakkiman asemalta 10 kilometriä Uukuniemen suuntaan sijaitsi pitäjän pienimpiin kyliin kuulunut Meriän kylä. Kylä rajoittui Uukuniemen pitäjän Sikopohjan ja Parikan kyliin. Maanlaatu oli hiekkaperäistä. Kyläkunnan niityt olivat Vehkasuo-nimisellä ulkopalstalla 15 km Nivan rautatieaseman ja Kukkalammin kylien välisellä alueella. Niitty oli aikaisemmin heikosti kasvavana luonnonniittynä, mutta oli viimeisinä vuosina melkein kokonaan viljeltynä. Maanlaadun ja ulkopalstojen etäisyyden takia olivat maa- ja karjatalous kylässä keskinkertaista heikommalla tasolla. Kylän alueella oli useita lampia, jotka jakoivat kylän kahteen ryhmään, »Pitkäsen ryhmään» ja Perämetsään. Pitkäsen ryhmä oli Jaakkima‑Uukuniemi maantien varressa ja Perämeri noin 2 km Iijärven Vaskilampien vesijättöalueella päin. Kummassakin kyläosassa oli 20 taloa, Miklin kylän metsäpalstoille sijoittuneet uutisasukkaat mukaan luettuna.

Meriäläinen talollinen Juho Berg omisti Nääsjärven rannalla vehnämyllyn sekä kotitarvesahan. Kun kylää ympäröivät erittäin suuret metsäalueet, liikkui siellä vuosisadan vaihteessa vielä karhujakin, jotka verottivat talojen karjaa. Niihin aikoihin kierrettiin talvella karhuja ja ammuttiin makuulta. Kylässä oli siihen aikaan useitakin karhunkaatajia, mutta taitavin heistä oli ollut Lauri Pitkänen eli "Katitädin" Lauri", jonka tuvan orrella karhupyssy ja omatekoinen keihäs olivat vielä hänen kuolemansa jälkeenkin.

Kylän väestö oli erittäin sopuisaa ja vieraanvaraista. Aikoinaan oli kylän taitavimpia johtomiehiä herrastuomari Lauri Pitkänen, joka toimi kyläkirjurina, pyhäkoulunopettajana ja veisuunjohtajajana sekä hartaustilaisuuksien, pitäjänä kuolemaansa asti. Hänen jälkeensä kuului kylän johtomiehiin hänen poikansa herrastuomari Antti Pitkänen, Pitkäsen ryhmässä Juho Pitkäsen talossa oli majatalo, "kestikievari" siihen saakka, kun majatalot Karjalan radan valmistuttua lakkautettiin. Kievarin taitavana emäntänä toimi useita vuosikymmeniä Regina Pitkänen, "Riktät", kuten häntä kyläläisten keskuudessa nimitettiin. Kansakoulu, joka saatiin 1920, muodostui kylän harrastusten kodiksi. Siellä pidettiin kaikki kylän valistustilaisuudet ja sinne sijoitettiin opettajain johdolla eri tavoin kerätyillä varoilla hankittu kirjasto.

MIINALA

Noin 10 kilometriä kauppalasta Sortavalan suuntaan sijaitsi Miinalan kylä. Se oli vaurasta maanviljelysseutua ja sen asutus Joillakin tiloilla hyvin vanhaa. Vanhimpia sukuja ovat Lappalaisen, Kankaan-Uimosen ja Lötjösen suvut. Sortavalaan menevältä valtatieltä haarautui kaksi tietä Mikliin toinen lähti Kankaalta alakylän kautta ja toinen Vallinkosken kosken kautta. Rukolan rajalla oli Sinkkosen rinne, jossa oli muutamia Miinalan taloja. Lähellä Nivan asemaa oli Miinalan salo, jossa oli kahdeksan taloa ja 3‑4 kesämökkiä, joissa asuttiin vain tilapäisesti jokin aika vuodesta. Kylän halki virtasi joki, joka laski Laatokkaan. Sen ylimenopaikkana oli Iivanansilta.

Viimeisinä vuosikymmeninä eli Miinalan kylä voimakasta taloudellista nousukautta. Viljelykset laajenivat ja voimaperäistyivät, tilat saivat uudet tai asiallisesti korjatut rakennukset, Tilojen hehtaarisadot ja karjan mattomäärä kohosivat. Kylässä oli kaksi taloa, joissa peltoala yli 35 ha, kolme tilaa yli 25 ha Ja useita 15 ha tiloja. Miinalassa toimi 15 vuotta puimakoneyhtymä vuodesta1926 lähtien. Maalaisliiton paikallisosasto toimi ja toiminta jatkui väestön siirtoon saakka. Osaston esimiehinä toimivat Juho Enkenberg-Eeronketo, Matti Laapotti ja Matti Jääskeläinen. Ensimmäisen evakkomatkan jälkeen Miinala sai kuppaliikkeen, Osuusliike Laatokan perustaessa myymälän Miinalaan. Hartauskokouksia pidettiin kylässä usein, puhujina pääasiallisesti matkapuhujat, joskin paikallisena puhujana esiintyi vuosisadan alkupuoliskolla Pekka Jääskeläinen. Hän oli taitava sanan käyttäjä ja aikansa valistuneimpia kyläläisiä. Myöhemmistä puhujista mainittakoon kirkonisäntä Matti Lappalainen. Harrasta kuulijakuntaa oli tavallisesti tuvan täydeltä. Pyhäkoulutyö oli arvossa ja toiminnassa ainakin vuosisadan alusta alkaen. Ensimmäisenä opettajana toimi Pekka Jääskeläinen Ja sen jälkeen Anna ja Jaakko Kervinen sekä Anna ja Juho Lötjönen. Kylän keskeisimpiä henkilöitä ovat olleet mv. Pekka Jääskeläinen, Juho Enkenberg-Eeronketo ja kirkonisäntä Matti Lappalainen, nuoremmista valtuustonpuheenjohtaja mv. Jaakko Uimonen. Nämä miehet esiintymisellään jollakin tavoin muita voimakkaammin vaikuttivat ympäristöönsä.

MIKLIN KYLÄ

Lähes neljänneksen pitäjänpinta‑alasta käsitti suurin kylä Mikli. Isojaossa oli kylän alueesta muodostettu 50 maakirjataloa. Kantatiloista halkomisten jälkeen nousi kylän talojen luku lähes kahteen sataan. Näistä suurimmat olivat ostojen ansiosta Kolkan, perillisten, Jugan ja Halosen tilat. Mikli oli maataloustuotteisiin nähden omavarainen. Kalastuksella oli elinkeinona huomattava merkitys. Väestöstä oli huomattava kr. katolisia, joilla oli kylän keskellä oma kirkko ja hautausmaa. Eriuskoisuudesta huolimatta vallitsi väestön keskuudessa kunnioitukseen pohjautuva yhteisymmärrys, minkä vuoksi kylässä pidetyt hartaustilaisuudet muodostuivatkin yhteisiksi. Suuresta koosta johtuen kylä jakaantui moniin pikkutaajamiin kuten Kiukkosenniemi, Sopennurkka, Parikan ja Kuismasen ryhmät. Kansakoulu oli pitäjän suurimpia ja vanhimpia. Miklissä toimivat taloudelliset yhtymät Osuuskauppa, Osuuskassa, postitoimisto, puhelinkeskus, Kolkan perillisten mylly, kotitarvesaha ja sähkölaitos, Kiukkosen niemellä Matti Kiukkosen tillitehdas, yhdistyksiä Kisan, sk:n ja lottien alaosastot, marttayhdistys, kirjasto-ompeluseura sekä Miklin piirikirjasto. Pitkän päivätyön kunnallisella ja osuustoiminnallisella saralla ovat mikiläisistä tehneet ennen kaikkea mv. Emil Tarkkonen lähes puolen vuosisadan aikana. Siitä voisi kirjoittaa vaikkapa kirjan. Vanhemman polven kunnallismiehiä olivat mm. Matti Tapanainen Kiukkosen niemeltä ja Jaakko Ahokas Sopennurkalta. 1930‑luvulla tuli kuvaan monella tavalla mv. Väinö Vanhanen monitahoisena kunnallis‑ ja osuustoimintamiehenä, verolautakunnan jäsenenä ja kirkollismiehenä. Opettaja Kaarlo Karivaara oli paljon myöskin käytetty voima tilintarkastajana ja osuustoimintamiehenä.

NIVA

Jaakkiman pohjoisimman kylän Nivan nimi muodostui rautatieaseman mukaan, vaikka maat kuuluivatkin etupäässä Parkomäen ja Metsämiklin kyliin. Kylän lävitse virtasi Miklin joki. Pääasiallisena väestönä olivat pientilalliset. Kauppaliikkeitä oli Uukuniemen Osuuskaupan päämyymälä sekä sotien edellisinä vuosina 0l.Laatokan sivumyymälä sekä yksityiskauppa. Sivistysharrastuksia kylässä oli vaikka ne eivät aina tulleet yhdistysasteelle. Aikoinaan toimi pienen aikaa Kansallis-Nuorisoseuran Nivan osasto. 1930‑luvulla perustettiin kylään Kisan alaosasto, joka etupäässä talkootyönä hankki urheilukentän.

Kylän väki oli vakavamielistä huomattavalta osalta. Kun kirkkomatka oli pitkä, heräsi vähitellen ajatus oman rukoushuoneen hankkimisesta. Kun hanke sai kannatusta, perustettiin Nivan rukoushuoneyhdistys, jonka päämääränä oli oman talon hankkiminen. Kevättalvella 1929 ostettiin maalaistalo joka talkootyönä siirrettiin Nivalle. Varoja ei ollut kuin tuhat markkaa. Yhdistyksen johtokunta, johon kuuluivat Jaakko Ahokas, Juho Sihvonen, sähköttäjä Yrjö Äikäs ja opettaja Ida Äikäs, hankki lainan ja talo valmistui saman vuoden syksyllä. Siellä pidettiin hartaustilaisuuksia, joissa puhuivat seurakunnan papit ja matkapuhujat. Samoin siellä kokoontui opintokerho. naiskuoro ja monet muut Niva sai v. 1925 kansakoulun jota pidettiin alkuun rukoushuoneessa. Vuonna 1938 kylä sai uuden koulun, jonka jälkeen rukoushuone kunnostettiin yksinomaan omia tarkoituksia varten.

OPPOLA

Kylä sijaitsi 15 km Lahdenpohjasta Sortavalan suuntaan. Sen halkaisi valtamaantie. Meijerin ja tarkastusyhdistystoiminnan ansiosta Oppola kohosi pitäjän parhaisiin kuuluvaksi karjatalouskyläksi Kyläläisten harrastukset keskittyivät luonnollisesti 1917 valmistuneelle koululle. Ensimmäinen opettaja Ella Raninen oli innokas ja väsymätön nuorten ohjaaja perustamassaan opintokerhossa. Urheiluharrastuksesta vastasi urheiluseura Pilke. Hengellisessä toiminnassa oli voimakkaana Renqvistin herätysliike, joka sinne oli levinnyt naapurista Kuokkaniemeltä. Kotikylän Puhujista kunnioitettiin erikoisesti Simo Hyväristä. Hän puhui paitsi omalla kylällä myöskin kauempana, jopa rajojen ulkopuolellakin. Pyhäkoulutyö pidettiin hyvin tärkeänä ja arvossa. Pitkäaikaisina opettajina toimivat Matti Hyvärinen, Inga Tolkki, Juho Kosonen ja Beata Kammonen‑Hyvärinen. Oppolan tunnetuimpia kunnallis‑ ja osuustoimintamiehiä oli Simo Kosonen, joka otti osaa myöskin seurakuntaelämään. Olli Nukarisella olivat samat harrastukset. Hän oli myöskin erittäin taitava maanviljelijä, jonka hyvin hoidetut viljelykset herättivät ihastusta. Kylän patriarkka oli 97­vuotiaana pois mennyt Simo Uimonen, joka oli monessa suhteessa naapureilleen hyvänä esimerkkinä.

ITÄINEN PAIKJÄRVI

Paikjärvi - sen nimisen kylän jakoi kahtia 3 km pitkä järvi. Järven eteläpäässä sijaitsi Huuhanmäen asema ja Viipurin rykmentin kaunis kasarmialue. Pohjoisessa Kummunjoen pysäkki. Itäinen Paikjärvi sai yhteisen koulun Parkonmäen kanssa v. 1919 tilapäisiin tiloihin. V. 1924 valmistui uusi koulu, josta muodostui kaikkien kyläläisten hyvien harrastusten kokoontumis‑ ja toimipaikka. Siellä järjestettiin raittiusjuhlat, hartaustilaisuudet, joulu‑ ja äitienpäiväjuhlat, joissa aina oli huoneet täynnä väkeä. Raittiusviikolla 1925 perustettu Paikjärven Raittiusyhdistys toimi erittäin vireästi Järjestämällä juhlia ja retkiä. Yhdistyksellä oli monia alaosastoja, joista toimeliain oli naiskuoro opettaja Aune Oksanen-Miikkulaisen johdolla. Kirjasto, opintokerho, voimisteluseura ja käsityöillat olivat suosittuja työmuotoja. Osuuskassa toimi myöskin kyläkunnalla, samoin sonniyhdistys "Nupokyyttö". Piirin taloudelliseen asemaan vaikutti huomattavasti, kun maamiesseuran puheenjohtaja ja manttaalikunnan esimies Paavo Kilpiö asui Parkonmäellä. Urheiluseura Kisan alaosasto toimi pirteästi Paikjärven ja Parkonmäen osastona. Näin elettiin itäisellä Paikjärvellä ja Parkonmäellä.

LÄNTINEN PAIKJÄRVI

Paikjärven kylä jakaantui, paitsi järven erottamaan itäiseen ja läntiseen osaan, seitsemään eri ryhmään, joissa oli yhteensä lähes sata taloa ilman Huuhanmäen asutusaluetta. Itäisellä puolella olivat Kurensyrjä ja Kummunjoen seutua, läntisellä taas Huuhanmäki, Jaatisen ryhmä ja Aurajoki. Kummallakin puolen järveä oli oma kansakoulu ja kinkeripiirit. Samoin valittiin kunnallisiin luottamustoimiin edustajat kummaltakin puolelta erikseen. Liikenneyhteydet olivat hyvät, oli kaksi rautatieasemaa sekä linja‑autoliikenne Huuhanmäen ja Lahdenpohjan välillä. Kauppaliikkeitä oli osuuskaupan myymälä sekä J. V. Nousiaisen kauppa sekä Kummunjoella vielä pari yksityistä myymälää. Kylällä toimi myöskin mylly. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö oli sk:n kyläosastossa voimakasta ja osasto olikin jäsenmäärältään pitäjän suurin. Tunnettuja kyläläisiä olivat kunnallismies Yrjö Kuokkanen, pitkäaikaisena valtuuston puheenjohtajana ja suntio Antti Jääskeläinen, joka toimi .monien tehtäviensä lisäksi puolivuosisataa kiertokoulun ja pyhäkoulun opettajana ja monissa muissa hengellisissä harrastuksissa.

PAJASYRJÄ

Jaakkiman pohjoisessa laidassa noin kymmenen kilometrin päässä Lahdenpohjan kauppalasta kohosi laajan metsäalueen keskellä Pajasyrjän kylä, jonka kanssa rinnan mainittu Kukkalampi eri asumusryhmänä kuului saman kylään. Maanviljelyksen ohella oli talvisin rahdin ajo kolmen kilometrin päässä olevalle Kummunjoen pysäkille huomattava lisätulo. Karjan tuotanto valmistettiin kotona voiksi, kun kylässä ei ollut meijeriä. Kylässä toimi kansakoulu. Pienteollisuuttakin oli, sillä noin kilometrin koululta Kukkalammille päin toimi Välikosken mylly ja kotitarvesaha, jossa kylän viljat jauhettiin Ja tukit sahattiin laudoiksi. Kylään oli Nivan asemalta vakituinen postinkanto kolme kertaa viikossa.

PARKONMAKI

Kansan muistitieto kertoo, että erään muinaisen sodan riehuessa Paikjärven itäpuolella, vaimot ja lapset pakenivat, itkivät ja parkuivat itäkoilliseen mennessään. Tästä johtuen paikkaa alettiin nimittää Parkunmäeksi isojaon aikoihin, josta kuitenkin yleisesti käytettiin Parkonmäki-nimitystä. Parkonmäen kylä oli pitäjän pienimpiä, ehkä pienin pinta‑alaltaan sekä asukasluvultaan sen Jälkeen, kun kylän ulkopalstoilla Nivan aseman seudulle oli rautatien vaikutuksesta vuosikymmenien aikana kasvanut pääkylän suuruinen Nivan kyläksi nimitetty asutusalue. Vaikka Parkonmäelle oli kauppalasta matkaa vain 9 kilometriä, jäi se syrjäisen sijaintinsa vuoksi melko huomaamattomaksi Paikjärven Itäisen kylän ja suuren Metsämiklin välialueella. Kylässä oli kaikkiaan 17 taloa, joista puolet melko pieniä, asuntoviljelystiloihin verrattavia.

Parkonmäki oli niin maanviljelyskylä, ettei siellä ollut ainoatakaan teollisuuslaitosta, eikä ammattikäsityöläisiäkään muita kuin itseopiskellut kelloseppä Antti Mustonen Simo‑poikansa kanssa. Pienuutensa takia ei kylässä ollut koulua, vaan se kuului Paikjärven itäiseen koulupiiriin. Sinne suuntautuivat myöskin kylän nuorten sekä aikuistenkin harrastukset. Karjanhoitoon kiinnitettiin kylässä suurta huomiota. Niinpä siellä olivatkin pitäjän suurituottoisimmat ja puhdasrotuisimmat karjat, jotka tavallisesti palkittiin näyttelyissä ja kilpailuissa parhailla palkinnoilla. Kylän suuri poika Paavo Kilpiö oli kaikessa esimerkkinä uudenaikaisiin viljelystapoihin ja karjanhoito menetelmiin. Niinpä hän joutuikin oman ammattialansa kaikkiin pyrkimyksiin mukaan luottamusmiehenä. Maamiesseuran esimiehenä hän toimi 30 vuotta, manttaalilautakunnan 20 vuotta, samoin osuuskassan ja osuuskaupan hallintoelimissä, osuusmeijerin ym. johtokunnissa.

REUSKULA

Kylä sijaitsi aivan pitäjän koillisreunassa Sortavalan rajalla, ulottuen myöskin Laatokkaan. Reuskula oli monine järvineen kauneudestaan tunnettu ja sen maisemat esittäytyivät kylän halkaisemalle valtamaantielle. Asukkaita, jotka olivat melkein kaikki maanviljelijöitä, oli 104 taloa. Meijerin ja lukuisten muiden osuuskuntien avulla mentiin kyläkunnassa taloudellisesti eteenpäin. Osuuskauppa ja Osuuskassa huolehtivat siitä, että raha‑ ja muut asiat pyörivät kaikkia tyydyttävästi. Kylä oli tunnettu erikoisesti runsaasta kotiteollisuudestaan, sillä peräti 18 talossa tehtiin käsitöitä. Reuskulan reet ja kärrit olivat kuuluja kauempanakin kuin kotipitäjässä. Tämä kaikki tapahtui etupäässä puhdetyönä. Taitavina reki‑ ja karrimestareina tunnettiin Pekka, Juho ja Jaakko Saikkonen sekä puuseppä Juho Auvinen. Antti Mustonen oli taitava veneentekijä. Naisväki kutoi kankaita ja teki käsitöitä. Marttayhdistys, joka perustettiin 1926, järjesti monenlaisia kursseja emäntien ja tyttärien taidon kohottamiseksi Henkiset harrastukset olivat kyläkunnalla myöskin etualalla. Vuonna 1905 Perustettiin Lauluseura opettaja Rädyn toimesta. Seura toimi menestyksellisesti ja sillä oli oma talokin. Lauluseuran kesäjuhlille saapui aina runsaasti väkeä, samoin kilpailuihin osanottajia Sortavalasta saakka. Jaakkiman sk:n ja Kisan alaosastot toimivat myöskin ripeästi ja kyläkunta tunnettiin jo vuosisadan alkupuolelta lähtien pitäjän parhaisiin kuuluvaksi. Myöskin Lotta-Svärd-yhdistyksestä voidaan sanoa samaa.

Kylän posti kuljetettiin Lahdenpohjasta ja tunnetut postimiehet olivat vanhimmasta päästä Antti Majuri, joka kuljetti postin jalkaisin, myöhemmin hevospelillä kuljettivat postin Jaakko Majuri, Heikki Sinkkonen sekä Juho ja Eino Kormano. Reuskulaiset isännät olivat valistunutta väkeä ja osallistuivat myöskin kunnalliseen elämään. Vanhemmista mainittakoon Matti Natri, Jaakko Majuri, Jaakko Saikkonen, Feudor Kähkönen ja Kalle Sihvonen sekä nuoremmista Nuutti Raninen ja Olli Natri. Kylä oli jaettu neljään pyhäkoulupiiriin ja opettajista mainittakoon Jaakko Kormano, Antti Majuri, Tuomas Saikkonen, Kalle Tikka, Katri Saikkonen, Eeva Auvinen, Anna Ropponen ja Maria Ropponen. Myöskin hartauskokouksia pidettiin kylässä.

Möklahti muodosti kylässä oman alueensa kolmen kilometrin mittaisena lahtena. Siellä asui kymmenkunta perhettä. Seudun vanhin kunnallismies vaikutti jo viime vuosisadan puolella. Hän oli herrastuomari Kaarlo Toro. Siellä vaikutti myöskin kyläosan vakituinen teurastaja ja Laatokan kyntäjä Pekka Käyhkönen.

RUKOLA

Kahdeksan saaren ympäröimänä kylänä Rukola oli vain 5 km päässä Lahdenpohjasta sen väylän vasemmalla puolella. Kulkuyhteytenä kesällä oli Sortavalan, maantieltä erottunut Rukolan kylätie, joka oli 5 km pituinen ja haarautui jokaiseen mantereen taloon. Kesällä olivat vesitiet enemmän suosittuja veneitä ja moottoreita käyttäen. Talvisin oli suora reitti Kokonniemen poikki. Kylän saarissa oli paljon kauppalalaisten huvila‑asutusta. Saarista suurin oli Kylväjän saari, jossa oli kolmannes kylän asutuksesta. Rukolassa oli aikoinaan kaksi meijeriä, jotka toimivat vain jonkin aikaa vuosisadan vaihteessa. Puhelinosuuskunta perustettiin v.22 ja siinä oli parhaimmillaan 14 osakasta. Sonniosuuskunta oli kylässä myöskin 1930‑luvulla.

Vapaista harrastuksista mainittakoon sk:n kyläosaston vireä toiminta sekä opettaja Juho Vanhasen perustama kyläkuoro, jossa. kävi laulajia myöskin Miklin puolelta. Uskonnollisilla harrastuksilla oli kylässä vankat juuret ja hartaustilaisuuksia pidettiin ahkerasti. Kansakoulu perustettiin aluksi Kukkassaareen Veijo Veijalaisen huvilalle. Myöhemmin sai kylä uuden ajanmukaisen koulun Kuusikkomäen viereen kylän keskelle. Koulu tuhoutui pommituksessa jatkosodan aikana. Naisväki piti ompeluseuroja, jotka olivat myöskin osittain yhteisiä mikliläisten kanssa. Rukolastakin muut vapaa­ajan harrastukset keskittyivät kauppalaan. Urheilua kylän pojat harrastivat voimaperäisesti ja siinä he olivatkin pistämättömiä koko pitäjässä. Monipuolisuutta osoittaa se, että eräänä vuonna kaikki kylienvälisten seitsemän kiertopalkirnnon voitot tulivat Ruokolaan. Urheiluharrastus oli laajalla pohjalla, sillä parhaimmillaan kylältä lähti yhdeksän viestijoukkuetta kylienväliseen viestiin kolmeen sarjaan, vaikka kylässä, ei ollut järjestäytynyttä urheiluseuraa. Pyhäkoulutyö oli myöskin vireillä. Vanhimmista opettajista olivat pitkäaikaisia Matti Valtonen, Juho Hirvonen ja Anna Lötjönen. Kunnallismiehistä ja seurakuntatyössä mukana olleista näkyvimmät olivat vuosisadan vaihteen jälkeen Juho Hyppönen ja Samuli Tapanainen. Myöhemmin heidän poikansa Matti Hyppönen ja Toivo Tapanainen täyttivät heidän paikkansa monella tavalla. Myöskin Juho Hirvonen, Kalle Valtonen ja Simo Pekonpoika Sinkkonen olivat käytettyjä kunnallismiehiä. Suurimmat ja vanhimmat tilat olivat Hyppösen ja Jääskeläisen, jotka olivat olleet sukujen hallinnassa lähes 300 vuotta.

SOROLA

Sijaintipaikka oli 5 km Lahdenpohjan satamasta kaakkoon. Kylässä oli ollut asutusta jo 1500 ­luvulta alkaen ja näihin aikoihin kylä oli suurin ja mahtavin niillä seuduilla. Kylän halkaisi kahtia kilometrin pituinen kapea salmi. Sorola oli pienviljelijäseutua. Suurin tila oli Annalan kartano. Vasta Annalan Sahan perustamisesta lähtien kylään ja ympäristöön sijoittui tehdas‑ ym. työstä elatuksen hankkivia.

Kylän nuoriso oli jo viime vuosisadan lopulta lähtien hyvin aktiivista. Silloin Lauri Pelkosen aloitteesta pidettiin iltamia ja arpajaisia, joiden tuotolla hankittiin kyläkirjasto. V. 1908 perustettu yksityinen koulu vaati myöhemmin kyläkuntalaisten tukea, jolloin kirjaston täydennyshankkeet saivat väistyä. Kylän nuorten tukijoina ja edelläkävijöinä olivat Annalan nuoret sekä myöhemmin Sikiön Pekka, Matti ja Kalle‑pojat. Kansakoulu oli kylän rientojen keskuksena ja varsinkin opettaja Niemisen aikana oli koululla vilkasta toimintaa. Hän perusti myöskin kyläkuoron. Kylässä toimi Osuuskaupan myymälä ja yksityinen kauppa. Kyläkuvaan liittyy lähinnä Annalan kartano ja Pelkoset. Tämän 11‑päisen perheen lapset suoriutuivat hyvin kouluistaan, monet tavallista nopeammin. Heistä tuli kaikista lukeneita ja he ovat olleet huomattavissa yhteiskunnallisissa asemissa tohtoreina, maistereina, opettajina sekä huomattavina liikemiehinä.

Sorolassa vaikutti eri aikakausina muutamia tunnettuja »kippareita». Eräs sellainen oli Juho Pitkänen, jota kutsuttiin myöskin kuvernööriksi persoonallisuutensa ansiosta. Laivan kippareista kapteeni Antti Teräväinen seilaili aikoinaan vuosikymmenet kauempanakin ja oli tarmokas ja jämerä mies. Kolmas sellainen oli Pekka Sarolahti (Sikiö), joka monien vaikeuksien jälkeen kirjaimellisesti raivasi itselleen paikkakunnan laivamarkkinat. Tämä »väkisten» yrittäjä itse ajoi yötä päivää ja näin vähillä kuluilla sai Venus‑laivansa kannattamaan. Pekka Sarolahden veli Jaakko Sikiö oli tavallaan uranuurtaja vesikuljetuksissa Jaakkimassa. Hän itse valmistamillaan moottoreilla kuljetti vuosia saaristolaisia ja kävi kovaa kilpailua muiden yrittäjien kanssa. Näiden veljesten isä Jaakko Sikiö oli myöskin tunnetuimpia ja arvostetuimpia sorolaisia. Hänen aloitteestaan saatiin rantakyliin postinkuljetus, jota hän poikineen hoiti. Hän oli innokkaimpia Osuuskassan perustajia ja hoiti sitä monet vuodet, samoin kansakoulun alkuunpanija ja sen asioiden väsymätön hoitaja. Vuosikymmenet hän oli pyhäkoulun opettajana ja puhui hartaustilaisuuksissa. Sanalla sanoen kylän keskeisin henkilö ja kaikkien hyvien harrastusten ajaja.

VAARA

Kylä on ikivanha kirkonkylä jonka erottaa Lahdenpohjan kauppalasta Vaaranjoki. Kauppalan rajalla olevalta Vältsillalta, muutaman sadan metrin päässä oikealla olevalla kummulla kohosi punaisesta tiilestä ristikirkon muotoon rakennettu arvokas kirkko, jonka vieressä kolmen sodan uhreille pyhitetty sankarihauta. Samalla kohtaa tien toisella puolella oli kunnan toimitalo, joka valmistui 1939. Vähän kauempana tiestä kauniilla koivikkomäellä oli kauas näkyvä, tyylikäs kirkonkylän kansakoulu ja sen takana vinottain Jaakkiman kristillinen kansanopisto uhkeana hyvienhoidetussa ympäristössään. Kirkon aidan vieressä oli museoarvoinen, paikkakunnan vanhaa rakennustyyliä edustava pitäjäntupa, joka oli seurakunnan ja kunnan pitkäaikaisena kokouspaikkana ja monenlaisessa muussa käytössä. Vähän ylempänä olivat kansanopistolle lahjoitettu entinen rukoushuone, kirkkoherran pappila ja kanttorin virkatalo. Kiiskin- eli "Lukkarinrinteen" alla haarautui päätie kolmitahoiseksi. Päätie suuntautui vasemmalle Kekäleenkennään kautta Jaakkiman asemalle, keskimmäinen Päivärinteen kautta kylän keskiosaan ja oikeanpuoleinen kappalaisen pappilaan Hökkölään, siitä edelleen Huuhanmäkeen ja Paikjärvelle. Päätien läheisyydessä oli viimeisinä vuosina kauniiksi kunnostettu ja hoidettu hautausmaa. Vältsillan yläpuolella oli apteekki, jonka vieressä Vaaran mylly ja sirkkeli. Näiden läheisyydessä oli vielä Pekka Karsolan kauppa. Tämä oli kuvaus vanhasta Jaakkiman kirkonkylästä, jonka kanta-asukkaat muodostuivat Seppäsistä, Turkulaisista, Ijäksistä ja Rydenfelteistä.

Huomattavimpia vaaralaisia oli Antti Ratavaara, nuoruudessaan innokas nuorisoseuratyön tekijä, urheilija ja maanpuolustuksen ystävä. Hän kuului myöskin useihin kunnallisiin lautakuntiin, Säästöpankin hallitukseen ja hoiti viimeisinä vuosina myöskin kamreerin tehtäviä. Toinen kylän pankkimies oli Simo Seppänen, joka hoiti vuosia Jaakkiman ensimmäistä osuuskassaa. Urheilupuolella tunnettiin aikoinaan veljekset Kalle, Frans ja Väinö. Pitkän päivätyön seura‑ ja yhdistysportaissa teki Pekka Turkulainen, joka myöhemmin hoiti kantakirjastoa.

Tämänkaltainen on läpileikkaus kotipitäjästämme ja sen kylistä rakkaassa Jaakkimassamme. Paljon on jäänyt monien mielestä pois ja vastaavasti toisten mielestä jotain tullut liikaakin. Pitkällä evakkomatkalla olemme tottuneet monesti sopeutumaan ja tyytymään vähäänkin. Tehkäämme se tässäkin asiassa. Kiitos niille, jotka ovat auttaneet minua vaikeassa tehtävässäni. 

Arvo Tapanainen.

Jaakkiman kyläkartat:

Kartta 1, (Meriä, Pakasyrjä, Kukkalampi, Niva, Paikjärvi ja Parkonmäki, yms.)

Kartta 2, (Mikli, yms.)

Kartta 3, (Kurenranta, Kokonniemi, Sorola ja Rukola, yms.)

Kartta 4, (Iijärvi, yms.)

Kartta 5, (Metsämikli, Oppola, Korteela ja Reuskula, yms.)

Karttojen taloluettelo