|
Lumivaara |
|
Rakas menetetty kotiseutumme
|
|
Talvisodassa
Olin silloin asevelvollisena v. 1939. Palveluspaikkani oli Valamossa Niikkanan linnakkeella. Aliupseerikoulun olin käynyt Käkisalmen Vahtiniemessä. Minut oli määrätty tykinjohtajaksi. Miehistö oli tuttuja , saman ikäluokan poikia. Onpa tuo Canet tykki jo meille aika tuttu. Se oli tehty vain meripuolustusta varten. Ilmatorjunta tykkejä olisi tarvittu, mutta niitä ei ollut. Kerrankin tuli iso laivue ylitsemme kohti Sortavalaa. Eräs kersantti , jaosjohtaja, ammutti sitä kohti aikakranaatilla. Kyllä se siellä räjähti, mutta koneet menivät menojaan. Ei niillä tykeillä voi lentokoneita ampua. Ovat liian hitaita ja kankeita. Kersantti sai passituksen muihin tehtäviin. Sen jälkeen vihollinen muisti käydä meitäkin pommittamassa. Valamon luostaria kävi usein pommittamassa saaden paljon tuhoa aikaan. Se oli niin näkyvä maali.
Kerran pyydettiin meiltä patterilta apua tulipaloa sammuttamaan. Siellä sitten taistelimme tulta vastaan koko yön. Saimme sen viimein pysähtymään erääseen palomuuriin. Kirjastokulma ja pikkukirkko tuhoutuivat silloin. Isokirkko säilyi monista pommituksista huolimatta ehjänä.
Se oli silloin tammikuun lopulla, kun vaihdettiin miehistöä Mantsin linnakkeen kanssa. He olivat joutuneet ampumaan paljon maarintamalle, jossa vihollinen oli edennyt jo pitkälle Pitkärannan suunnassa.
Eräänä päivänä vain sanottiin, että illalla lähdette suksilla luostarin hotellille. Siellä oli Patteriston esikunta . Ilmoittaudutte Mantsin siirtoa varten. No, eihän siinä sitten muuta kuin omaisuus reppuun ja reppu selkään ja suksille. Pianhan se 8 km matka taittui, kun olli hyvä pakkaskeli. Löytyihän se esikunta ja ilmoittaudun adjutantille, joka selosti matkan. ”Tuosta vain tuota kuusikujaa suoraan rantaan ja jäälle ja samansuuntaisesti suoraan , niin tulee saari vastaan. Ohitatte sen vasemmalta. Pidätte samansuuntaisesti suoran kurssin , niin tulee vastaan toinen saari ja ohitatte senkin vasemmalta puolelta. Sitten tulee vastaan kolmas saari . Se on Ristisaari ja siinä nousette maihin. Siitä tulee Mantsista hevoset teitä vastaan. ” Ajattelin , kuinkahan tämä retki nyt onnistuu, kun on yön hämäräkin ja edessä avara jääkenttä. Hiihdin aluksi keulassa ja koetin pitää suoraa kurssia. Hetken hiihdettyämme alkoikin edessä häämöttää mainittu saari. Sen ohitimme neuvon mukaisesti vasemmalta. Välillä aina vaihdoimme keulamiestä, kun ladun avaajalla on aina raskaampi hiihtää. Kohta tuli vastaamme toinenkin saari, joka ohitettiin samoin vasemmalta. Ja niin jatkui matkamme. Kohta olimmekin Ristinsaaren kohdalla. Oli jo puolenyön seutu , kun nousimme maihin. Kyllä maistui hyvältä patterin poikien keittämä tee hiihtomarssin jälkeen. Olimmekin jo puolimatkassa ja kohta tulivat Mantsista meitä hevosilla hakemaan.
Paikka oli meille jo tuttu, kun jo kesällä olimme täällä erikoiskoulutuksessa ja harjoitusammunnoissa, vaikka ei silloin ammuskellarissa asuttu vaan oikein kasarmeissa. Ne olivat nyt vihollisen pommituksessa tuhoutuneet. Patteria se ei ollut vielä pommittanut, vaan oli pommittanut valepatteria saaren toisella rannalla. Meidän patterimme ampumasuunta oli maarintamalle, Salmista Pitkärantaan johtavalle tielle, joka oli tykkien kantomatkan alueella. Suomalaiset joukot olivat joutuneet perääntymään lähelle Pitkärantaa ja tiellä kulki vihollisjoukkoja ja kuormasto ja. Siellä jossain oli meikäläisten tulenjohtaja, joka antoi meille tulikäskyjä, kun tiellä oli vihollisen kuljetuksia. Ja mehän pojat ammuimme aina kun käskettiin . Tuntui hyvältä kun tulenjohtaja ilmoitte, että taas oli kolonna hajotettu.
Kaikki olisi mennyt hyvin, mutta kun vihollinen sai tietoonsa meidän patterin oikean paikan , niin sitten alkoi kova pommitusaalto meidän ja patterin tuhoamiseksi. Aina kun oli selkeä lentoilma päivällä tai yöllä oli pommikoneet päällä. Aina jossain välissä saimme toteuttaa tehtäväämme, joka oli tärkeä. Patterin ympäristö oli moukaroitu, niinettä puhdasta lunta täytyi hakea kauempaa. Se sulatettiin kaminan päällä juoma- ja pesuvedeksi.
Eräänä päivänä pommituksen aikana mittausryhmän pojat juoksivat kovalla kiireellä meidän kellariimme ja sanoivat, ettei siellä voisi olla. Heidät oli majoitettumittaustornin alakertaan . Kun he muutaman hetken päästä kurkistivat ulos, niin tornia ei enää ollut. Betoninen mittaustorni oli saanut täysosuman. Kuka antoi heille käskyn, että lähtekää tästä, tai kuolette ?
Kansanopiston johtaja pastori Matti Tuovinen oli RT3;n sotilaspastorina ja eräänä päivänä hän tuli meitäkin tervehtimään. Hän piti hartaushetken ammuskellarissamme. Sitten hän kutsui meidät sotilaskotiin illaksi. Siellä meillä oli ehtoollisenviettotilaisuus. Sotilaskotina oli eräs pommituksilta säilynyt mökki noin kilometrin päässä. Sattui vain niin ikävästi, että meillä oli samaan aikaan ammunta. Kun ammunta oli loppunut, niin menin I tykin johtajan luo, joka oli myös opistotoverini, kysymään, että vieläkö lähdemme? Niin lähdimme yhdessä. Kun menimme sisään, oli tilaisuus jo loppunut, mutta johtajamme pyysi, että tulkaa pojat vielä tänne ja polvistukaa tähän tarjoilutiskin viereen. Niin saimme mekin vielä ehtoollisen.
Eräänä yönä oli taas pommitusta, kun yht´äkkiä oli kova jysäys ja täräys. Joko tuli täysosuma tykille kellariin, vai mihin . Hyppäsimme ylös. Ainakin meidän kellarimme oli ehjä, mutta tykin viereen oli tullut iso pommin kuoppa. Läheltä piti, mutta ei vielä osunut. Olihan meillä jo sellainen väliaikatyömaa. Patterin jyrkänteen juureen kaivettiin sellaista tunnelia, jossa voitaisiin olla turvassa pommituksilta. Siellä oli jo jonkinlainen luola, mutta ei sinne vielä olisi kaikki sopineet.
Sitten tuli tilanne, että ammukset loppuivat, eikä täydennystä tullut.Tykit määrättiin purettaviksi ja pois kuljetettaviksi. Ne olivat jo kuluneetkin, että osumistarkkuus ei ollut enää hyvä. Ykköstykki purettiin ensin ja osa kerrallaan miesvoimin vedettiin rantaan.Eivät ne olleet mitään kevyitä osia. Putki yksin painoi kuusi tonnia. Rannasta kuorma-auto vei niitä jääteitä pitkin Valamon rantaan. Tiedän sen, koska olin mukana saattovartiossa. Olimme purkamassa kakkostykkiä, kun tykkimestari huusi jo kaukaa, että työt seis. Tulee Rauha . Kahden tunnin kuluessa täytyy poistua Mantsista. Olimme kovin iloisia siitä, että tuli rauha ja olimme hengissä. Kun kuulimme rauhan ehdot, niin ilo muuttui murheeksi. Jokaisen pojan koti jäi väärälle puolelle uutta rajaa. Niinpä meidän tykki sai jäädä Mantsiin. Pioneerit olivat sitten räjäyttäneet putken poikki. Ei sillä sitten naapurikaan pääse ampumaan.
Kirj. Aarne Härkönen
|