| Lumivaara |
|
Rakas menetetty kotiseutumme
|
|
Lähde: Lumivaaralaisia evakkotarinoita |
|
Matkalla kotiin Ukko ja mummo kirjoittavat, että olosuhteet Lumivarassa ovat siinä kunnossa, että voimme lopettaa evakkoelämän. Voimme palata kotiin. Me hommaamme tarpeellisia matkustuspapereita. Sinne ei voi mennä miten tahtoo. Isä tulee lomalle partaisena ja laihtuneena. On rajan siirto ottanut voimille. Ovat nyt jossain Rukajärvellä, käyvät asemasotaa. Tykkejä ja ammuksia ei nyt tarvitse vetää pitkin korpia. Isä saa Pallarista lainaksi paalauskoneen. Heiniä ajetaan suoniityltä pihaan. Niistä tehdään sellaisia heinäpaketteja joita aikuiset jaksavat kantaa. Illalla on naapurit meillä kylässä. Juovat korviketta ja toivottavat meille hyvää matkaa. On tilattu härkävaunu Tervolan asemalle. sinne ajetaan tavaroita ja heiniä. Viimeisessä kuormassa lähtivät äiti, isä ja pojat sekä pari lehmää kytkettynä reen perään. Olen tutustunut parhaiten nuoreen saksalaiseen sotilaaseen, kokelaaseen. Hän on ainoa joka vilkuttaa kun poistumme suuren virran rantatalosta. Auf viderseen. Pallarin suopellolle jää muutama poro kaivelemaan laihaa ateriaansa. Asemalla on lehmät ja hevonen lastattu junaan. Isä ja pojat lähtevät henkilöjunalla Kemiin. Äiti härkävaunussa tavaroineen, eläimineen kohti Karjalaa. Häneltä on loma loppumassa. Olemme menossa esikunnasta pyytämään lisää lomaa. sitten jatkettaisiin henkilöjunalla Karjalaan. Juhani saapuu reppuineen kivääri selässä ja poika kummassakin kädessä asemalle. Toinen poika on tilapäisesti mykkä. Työnsi näet ennen lähtöä kielensä kirveenterään. Kun irrotti itsensä siitä lähti nahka kielestä. Kuljemme öisessä pimeässä kaupungissa. Olen junasta nähnyt kaupunkiasutusta. Nyt olen itse ensimmäistä kertaa sisällä kaupungissa. Eivät talot kaikki nyt niin korkeita olleet mutta minulle öinen pimennetty kaupunki oli iso ja mahtava. Tällaista oli varmaan Ukolla Amerikassa. Saavumme johonkin esikuntaan. Isä tekee meille selväksi, että mitä täällä nyt puhutaan ei oikein vastaa todellisuutta. Varoittaa minua, etten ala oikomaan asioita. Toinen poika onkin valmiiksi mykkä. Isä kertoo sotaherroille, että pokien äiti on mennyt Karjalaan. Nyt hänen pitäisi viedä pojat sinne. Loma on nyt kuitenkin lopussa. Tarvitaan lisää lomaa, siksi ollaan täällä. Sotaherrat julmistuvat ei mitään lomaa lisää. Painukaa vaan heti rintamalle, sinne Rukajärvelle. Isä tempaa nurkasta kiväärin torrakkonsa ja menee ovelle. Nyt sotaherrat huomaavat uuden ongelman. Nämä pojat, mitä näille tehdään, kyselevät toisiltaan. Pankaa vaikka pyttyyn, sanoo isä ovelta ja menee ulos. Me katselemme näytelmää silmät suurina. Sotaherrat päätyvät lopulta johonkin ratkaisuun. Pienin nappiherra laitetaan isän perään. Mies pitää saada takaisin ennen kuin katoaa Kemin yöhön. Tässä menevät sotapelit sekaisin jos pojat jäävät tänne. Isä löydetään, mutta löytyy jostakin myös lisää lomaa. Sitä kirjoitetaan paperilapulle, jota sitten leimataan. Kun me palaamme asemalle käsikädessä kertoo isä, että pojat, tällainen on sotajuoni. Niin opin miten sotajuoni tehdään. Asemalla tekee lähtöä tavarajuna. Äiti huomataan härkävaunun ovella. Me pojat halutaan päästä äidin mukaan, matka isän kanssa on ollut sen verran jännittävää. Äidille ja isälle tuntuu ajatus sopivan. Nyt kun on lomaa, matkustetaan yhdessä Ouluun saakka. Yö on jo pitkällä kun jännitys laukeaa ja nukahdan heinäpaalien päälle. Oulussa sitten nousemme henkilöjunaan. Kotimatkasta muistan kun nukuin tavarahyllyssä, kiinni sidottuna isän sotilasvyöllä. Aulis putosi sieltä yhden emännän niskaan. Kiskot kolkuttivat kotiin - kotiin. Evakkomatka oli päättymässä. Eräänä aamuna juna pysähtyy Jaakkiman asemalle. Juhani poikineen astuu pakkasaamuun. Kuusikko aseman ympärillä on juhlapuvussa, lumi kattaa sen. Asemalla on hiljaista. Hän kyselee asemamieheltä miten päästä Lumivaaraan. Tien risteyksestä voi kysellä ja katsella. Siellä voi armeijan auto poiketa Lumivaarassa. Asemalta risteykseen on vajaa kilometri. Siitä Lumivaaraan on 10 km ja Lahdenpohjaan pari kilometriä. Juhani poikineen kulkee edelleen käsi kädessä risteykselle. Siellä on rakennuskorjaamo jonka piipusta nousee paksu savu pakkastaivaalle. Joukko astuu sisään hämärään pajaan. Sen nurkassa hehkuu ahjo. Miehet pajassa osoittautuivat isän tutuiksi, eräs on serkku. Miehet alkavat etsiä tyhjiä pilkesäkkejä. Ahjon reunalla makailee mies kädet levällään. Metsiköstä on löytynyt hiljainen naapurin mies. Tätä nyt sulatellaan, että saataisiin pienenemään kokoon hautausta varten. Tätä nyt säkeillä peitetään. Pikku poikien ei ole tarvis kaikkia nähdä. Uusi tuttavuus on pihalla oleva panssarivaunu. sen kylkeen on ammuttu tykillä iso reikä. Pojat kiipeilevät sen kannella. Sisään pääsy ei onnistu kun luukut ovat raskaita tai ovat jäässä. Kalevia nämä sotakoneet ovat kiinnostaneet lopun ikäänsä. Noustaan kuorma-autoon, jonka lavalla on niittokoneita ja muuta maatalouskonetta. siellä on myös kaksi valkoista arkkua. Jonkun kotiinpaluu tapahtuu tällä tavalla. Muutama lomalle menevä sotilas istuu arkunkannella. Siihen asettuu myös Juhanin joukko. Parempi on tässä istua kuin äkeen päällä, suosittelevat sotilaat. Tie on kapeasti aurattu kerran auto on ajautua ojaan. Miehet joutuvat välillä lapioimaan tietä ja työntämään autoa mäenpäälle. Välillä lisätään häkäpönttöön puupilkettä. seutu johon matkataan on tosi luminen. Jäävät pois Tereskässä Kumolankylän keskustassa. Jaakkiman osuuskaupan portaat ovat paksun lumen peitossa. Kukaan ei niissä ole talven aikana kulkenut, kauppa on suljettu. Pahaista rekitietä pitkin lähdemme astelemaan perätysten kotiin päin. Paavilan harmaa rakennus on tyhjä, samoin muut lähitienoon asumukset. Ketään ei tule vastaan. Oikealla olevasta koulun piipusta sentään nousee savu. Pellolla on outo pylväsmetsä, Kymmeniä tukkeja on nostettu pystyyn. Talvinen aurinko on alhaalla Laatokan päällä. Kun nousemme pappilan kohdalla loivaa pitkää mäkeä ylös ovat omat varjomme valtavan pitkiä. Isän varjo on kuitenkin pisin kun pääsemme vertaamaan vieretysten. Rekitieltä poikkeaa polku vasemmalle olevaan taloon. sinne on ukko ajanut sotasaalishevosella reitin. Kotona on mummo piiraan paistossa, jo pihalle sen haistaa. Kalevi Rapo, Kumola
|