Lumivaara

 

Lähde: Karjala-lehti, No: 22, v. 1971, Lumivaara-liite

 

SANKARIHAUTA

 

Lumivaaran sankarihauta oli korkealla mäellä, ylevällä paikalla aivan kirkon vieressä. Sitä rakastettiin ja vaalittiin koko pitäjän voimalla. Siinä ei ollut vielä patsasta eikä yhtenäistä muistomerkkiä, mutta varmasti olisi hankittu, jos olisimme saaneet asua siellä ja ra rakentaa sitä kaunista Laatokan rantapitäjää. Jokaisella haudalla oli vain koruton valkea risti. Kun kuljimme niiden ristirivien välissä, niin useimmat nimet olivat tuttuja lapsuudesta asti ja usein oli kyseessä perheen ainoa poika tai ainoa lapsi. Jokaisen ristin eteen ilmestyi usein tuoreita kukkia, lähiomaisten hellin käsin itse kasvattamia. Ja usein toi kylän opettaja oppilaansa haudalle ja selitti sen merkityksen ja arvon. Keväisin  kokoonnuimme  talkoisiin  laittamaan  hautoja kesäkuntoon. Monella oli sisällä kasvatettuja   koivunoksia  ristin  eteen,  sillä  eihän  kukkakauppoja  ollut.  Sitten  istutimme   kesäksi  kukkia  ja  koetimme  saada  kauniiksi  ja  yhtenäiseksi  poikiemme  lepopaikan.  Kaikki  olivat  samanarvoisia,  saman  uhrin  antaneita.  Se  oli  nuorten,  terveiden miesten hauta.

 

Joulun   edellä   lapioimme   lumen   pois   ja   koristimme  kokohauta-alueen  tuoreilla  kuusenoksilla.  Sitten tuotiin yksi suuri yhteinen joulukuusi ja joka ristin eteen pieni kuusi.  Jouluaamuna  kello 6 sytytettiin kynttilät suureen kuuseen ja joka haudalle yksi kynttilä.  Se  oli  kaunis  näky  jouluaamun  hämärässä.  Omaiset ja kaikki läsnä olijat virittivät herkistynein  mielin  jouluvirren.  Pastori  luki  joulurukouksen  ja  puhui Ikuisesta joulurauhasta. Sitten vielä laulettiin yhdessä Iki-ihana  joululaulu  "Kautta tyynen  vienon  yön, päältä kirkkaan tähtivyön enkel, ääni helähtää,  suuret, pienet herättää". Se ikään kuin yhdisti meidät nurmen alla nukkujiin. Sitten  siirryttiin kirkkoon jouluaamun Jumalanpalvelukseen ja meillä oli tunne kuin nuo sankaripoikamme  olisivat  olleet  mukanamme.  Pois lähtiessä  kävimme vielä kohentamassa kynttilöitä ja hyvästelemässä vainajiamme.

 

 Kun  talvisota  alkoi  marraskuun  lopulla  1939, niin joulukuun alussa tuli käsky, että Lumivaaraankin  piti  varata  paikka  sankarihautoja varten. Olimme pienoinen joukko eri  järjestöjen   edustajia   sitä  valitsemassa.  Tuntui  sanomattoman  ahdistavalta  etsiä hautapaikkaa   pitäjämme   parhaille   miehille,   pojillemme,   ja   useille  parhaille ystävillemme,  jotka  olivat  rintamilla  isänmaallista  velvollisuuttaan suorittamassa.  Ilman  muuta  katsoimme.  että  sen  tulisi  olla  mahdollisimman  kiinteässä yhteydessä  kirkkoomme.  Kun  kirkkomme  oli  kallioisella  mäellä, ei ollut paljoakaan valitsemisen varaa. Kuitenkin Sopivin Paikka löytyi aivan kirkon lähituntumassa, jonka valitsimme, ja  jolle haettiin asianomainen valivistus

 

Lumivaaran  157  sankarivainajasta  99  tuli  sitten aikanaan tähän haudatuksi taikka kentälle  jääneenä  siunatuksi.  Siellä  he nyt lepäävät rautaisen rajan takana. Ei vätsinne  nyt  pääse  omaiset  eikä  ystävät kevätkukkia istuttamaan, eikä joulukynttilöitä sytyttämään. Vain muuttolintujen mukana lähettävät heille tervehdykset.

 

E.K

 

Paluu historiavalikkoon

Paluu päävalikkoon