Ihalan Nuorisoseura ry.

Toimintaa vuosien varrelta

Ihalan Nuorisoseura ry perustettiin vuonna 1903. Se toimi ennen sotia ja jatkosodan aikanakin Lumivaaran kunnan Ihalan kylässä omassa talossaan. Sodan jälkeen seura on kokoontunut säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa eri puolilla Etelä-Suomea. Toimintaan osallistuu entisiä ihalalaisia sekä heidän jälkeläisiään ja puolisoitaan.

 

Kesällä 2003 tehtiin retki Riikaan, elokuussa 2004 vierailtiin Lintulan luostarissa ja Uudessa Valamossa Heinävedellä ja toukokuussa 2005 vietettiin viikko Piritan kylpylässä Tallinnassa. Vuonna 2006 tehtiin laivamatka Saimaalle. Teimme retken juurillemme Lumivaaran Ihalaan 25.–27.5.2007. Syyskokous pidettiin 9.9.2007 ja kevätkokous 3.2.2008 Valkealassa. Vuoden 2008 syyskokous pidettiin elokuussa Heinäveden Valamossa. Todettiin mm., että seuran arkisto on nyt  luovutettu Mikkelin Maakuntamuseoon.

 

Vuonna 2009 tehtiin kylpylämatka Tallinnaan ja keväällä 2010 risteiltiin Viipuriin.

Syyskokous pidettiin saaristoristeilyllä Helsingissä 5.9.2010.

Vuoden 2016 syyskokous pidettiin kylpylämatkamme yhteydessä Pärnussa.

Toukokuussa 2017 teimme 3 päivän kotiseutumatkan Ihalaan ja kokoustimme samalla. Tällä matkalla meitä oli yli 40 henkilöä ja monta uutta nuorta mukana.

Syyskuussa 2017 pidimme kokouksen Tallinnassa.

Kevätkokouksen huhtikuussa 2018 pidimme Lahdessa, ruokailimme ravintola Lokissa ja sen jälkeen kävimme tutustumassa Lahden hiihtomuseoon.

Elokuussa 2018 olimme 2 päivän matkalla Viipurissa ja teimme samalla päivän retken Terijoelle, matkalla oli 22 nuorisoseuralaista.

Keväällä 2019 kokoonnuimme 13.4. Tiedekeskus Heurekassa ruokailun ja tiedekeskukseen tutustumisen merkeissä. Mukana meitä oli kolmisenkymmentä henkilöä nuorin vähän yli 1-vuotta ja vanhin reilut 93-vuotta.

Syyskuussa 2019 pidimme Tallinnassa Viimsin kylpylässä kokouksen.

 

Seuran 100-vuotishistoriikki ilmestyi vuonna 2006.

 

 

Yhteystiedot:

Seuran esimiehenä on vuodesta 2002 alkaen toiminut Eero Saikkonen, joka vuodesta 1983 on huolehtinut myös rahastonhoitajan tehtävistä. Hänet valittiin 3.2.2008 kunniapuheenjohtajaksi. Sihteerinä on Heidi Hirvonen.

Eero Saikkonen, Parikkalantie 22, 59100 Parikkala. Puh. 05-430355 (koti), 05-430241 (työ), Gsm 0415438898.

 

Historiaa

 

Valokuvia

 

Tulevia tapahtumia:

Ihalan nuorisoseuran kevätkokous pidetään 17.4.2020 klo 12 alkaen Helsingissä hotelli Arthurissa (www.hotelarthur.fi) .

Lounaan ja kokouksen jälkeen tutustutaan Kasvitieteelliseen puutarhaan Kaisaniemessä.

Tervetuloa!

 
Paluu päävalikkoon